Aluepolitiikan tavoitteet
EU:n tasapainoinen kehitys sekä taloudellinen ja sosiaalinen koheesio ovat Euroopan unionin kaksi tärkeää tavoitetta, johon aluepolitiikalla pyritään. Euroopan unionin aluepolitiikka on yhteneväinen unionin asettamien työllisyys- ja kasvutavoitteiden kanssa, jotka on määritelty Lissabonin strategiassa. Kansallisiin ja alueellisiin strategioihin tulee lisäksi sisällyttää Göteborgin strategian kestävää kehitystä korostavat periaatteet.
Aluepolitiikka on EU:n toiseksi merkittävin budjettikohta. Rakennerahastokaudella 20072013 aluepolitiikan toimintalohkolla on käytettävissään 35,7 % koko EU:n budjetista eli 347,41 miljardia euroa. Rahoitusosuus jakautuu vielä aluepolitiikan tavoitteiden kesken:
· Tavoite 1: Lähentyminen (81,5 % myönnetyistä kokonaisvaroista)
· Tavoite 2: Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys (16 % myönnetyistä kokonaisvaroista)
· Tavoite 3: Eurooppalainen alueellinen yhteistyö (2,5 % myönnetyistä kokonaisvaroista)
Rakennerahastokauden 20072013 aluepolitiikan kolmea tavoitetta tuetaan EAKR:stä, ESR:stä ja koheesiorahastosta. Tavoite 1:een eli lähentymistavoitteen soveltamisalaan kuuluvat ne alueet, joiden BKT jää alle 75 prosenttiin EU:n keskiarvosta. Lähentymisen tavoitteena on edistää kasvua tuottavia olosuhteita ja tekijöitä, jotka lähentävät heikoimmin kehittyneitä alueita ja jäsenvaltioita EU:hun.
Kaikki muut alueet voivat saada tavoite 2:en eli alueellisen yhteistyön ja työllisyyden tavoitteen mukaista tukea. Tarkoituksena on vahvistaa alueiden kilpailukykyä, vetovoimaa ja työllisyyttä. Tavoite 3 eli Eurooppalainen alueellinen yhteistyö puolestaan koskettaa unionin raja-alueilla olevaa väestöä. Pyrkimyksenä on edistää rajat ylittävää, kansain- tai/ja alueidenvälistä yhteistyötä alue- ja paikallisviranomaisten välillä.
Lähteet:
Why do we need regional policy? http://ec.europa.eu/regional_policy/policy/why/index_en.htm
Kuntaliitto (2007). Kohti uudistuvaa EU:n aluepolitiikkaa: EU:n koheesiopolitiikka 2007-2013 ja Kuntaliiton linjauksia vuoden 2013 jälkeiselle ajalle. Helsinki: Suomen kuntaliitto.
Regional Policy Inforegio Funds available. http://ec.europa.eu/regional_policy/policy/fonds/index_en.htm
Euroopan unioni (2007). Euroopan unionin aluepolitiikka: Perustiedot