Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto
  Koulutus, nuoriso ja liikunta | 7.12.2015

Julkinen kuuleminen Euroopan unionin korkeakoulutuksen nykyaikaistamissuunnitelmasta

Euroopan komissio on avannut julkisen kuulemisen koskien EU:n korkeakoulutuksen nykyaikaistamissuunnitelmaa. EU pyrkii tukemaan kansallisia tahoja tehokkaan ja toimivan korkeakoulutuksen kehittämisessä. Komission tavoitteet ja painopisteet korkeakoulutuksen osalta on määritelty Euroopan korkeakoulujärjestelmien nykyaikaistamissuunnitelmassa. Komissio on parhaillaan päivittämässä nykyaikaistamissuunnitelmaa ja julkisen kuulemisen kautta pyritään keräämään erityisesti opiskelijoiden, opetusalan henkilökunnan, virkamiesten sekä muiden opetusalan keskeisten toimijoiden näkemyksiä ja kehitysehdotuksia korkeakoulutukseen liittyen.

Kyselyyn vastataan nettilomakkeella. Kuuleminen on avoinna 29.2.2016 saakka. Yhteenveto kyselyn tuloksista julkaistaan noin kuukausi kyselyn sulkeutumisen jälkeen.

Lisätietoja:

A renewed Modernisation Agenda for Higher Education in the European Union – kyselylomake

Tukea kasvulle ja työllisyydelle – Euroopan korkeakoulujärjestelmien nykyaikaistamissuunnitelma